Muisti palailee pätkittäin

Matkalla merenneidoksi -blogin postaus Top 3:sta purheduskohteista muistuttikin minua siitä, että olin myös aloittanut suosikkieni listauksen. Aiemmin kirjoittelin jo Helsingholmenista ja Rödjanista. Minulla oli silloin jo mielessä se ykkönen, mutta näköjään olen unohtanut koko asian. Näitä kokemuksia on hauska jakaa itse ja myös lukea muiden suosikeista, kuten tuosta Merenneidon Svinöstä. Luulenpa että olemme käyneet sielläkin joskus... kiva paikka tosiaan!

No, oma ykkössuosikkini on Österskär. Valitettavasti en pystynyt nyt nopeasti löytämään yhtään sellaista kuvaa paikasta, jossa ei olisi ihmisiä, joten niille, jotka eivät ole käyneet Österskärissä, ulkonäkö jää arvoitukseksi.

Paikka on vienyt sydämeni täysin. Viime kesänä, jolloin emme päässeet Saaristomerelle purjehtimaan, tunsin jopa tuskaa siitä, että emme purjehtineet enää kalastaja-Ingmaria ja hänen vaimoaan Gundista tapaamaan. Olimme yli kymmenen kesää vakiovieraita, ja he oppivat tuntemaan meidät suurina faneinaan : ) . Pellavapäiset pojat, ja heidän kasvunsa seuraaminen taisi olla se, mikä heille ensi sijassa jäi meistä mieleen.

Österskär nimi juontuu siitä, että se on Turun saariston viimeinen saari ennen Ahvenanmaata, eli Ahvenanmaalta katsottuna se edustaa itäistä reunaa. Ingmar ja Gundis ovat Lemlandista, joten heilläkin siteet sinnepäin ovat kiinteämmät kuin Turun rannikolle.

Laituri on pieni, maksu on vapaaehtoinen, itätuulella matala ja kivikkoinen ranta ja reitti voivat olla jopa vaarallisia. Eli, vähän joutuu katsomaan, millä kelillä sinne aikoo. Ingmar kalastaa ja kutsuu itseään maailman parhaaksi fileoijaksi. Ja totta se on, fileointi käy häneltä käden käänteessä ja kun hetki sitten pyydetyt ja peratut ahvenfileet kiikuttaa siltä seisomalta veneen paistinpannulle, niin sitä tuoreempaa kalaa ei mistään saa. Yhkäkään tikkua ei ole hänen kaloistaan todellakaan koskaan löytynyt!

Kaikkein parhainta näiden ihmisten lisäksi Österskärissä on kuitenkin Ingmarin venevajaan rakentama, verkoilla ja vanhoilla pulloilla koristeltu sauna, josta voi pulahtaa suoraan mereen. Mieletön paikka: ei muita mukavuuksia, mutta tunnelmaa enemmän kuin monessa paikassa yhteensä.

Kun tänä syksynä teimme kauppaa omasta saaritilastamme, Ingmarin idyllinen paikka oli silloinkin ajatuksissani. Ehkä siellä käyminen antoi lisäsysäyksen tähänkin projektiin, sillä jotenkin näen tuon venevaja-idean silmissäni meilläkin toteutuvan, vaikka vaja nyt repsottaa ihan todella pahassa kunnossa. Niin hullulta kun se tuntuukin, heitä tulee vain vähän nyt ikävä, kun ei ehkä ihan lähivuosina päästä sinne.

Kausi loppuu - ja alkaa

Purjehduskausi on lopuillaan, vaan ei kaikilla. Jollapurjehtijoilla alkaa tässä vaiheessa vuoden kulkua uusi kausi. Minusta se on jotenkin niin kiva ja positiivinen ajatus. Kaikki talven aikana tehtävä harjoittelu tähtää kevääseen. Sama tunne on varmasti niillä, jotka osallistuvat erilaisille kursseille talven aikana.

Tältä näytti pursiseuralla aamulla, kun tänään kävimme rannassa keräämässä vanhemman pojan optarin kotiin talviteloille, mutta myös siirtämässä e-jollan uudelle seuralle, jossa molemmat pojat aloittavat nyt uutta kautta. Ilmassa on paljon jännitystä ja odotusta, ohjelma on tehty koko seuraavalle vuodelle. Tällä viikolla pojilla alkoivat fysiikkatreenit ja säiden salliessa ensi viikonloppuna nuoremmalla on optarilla la-su leiri. Iltatreenit on jo lopetettu, koska tulee niin aikaisin pimeä, mutta mikä estää purjehtimasta aamuauringossa viikonloppuisin!

Ja sitä paitsi, koirakin uskaltautui vielä uimaan, joten ei tässä vielä mikään liian hyinen keli ole.