keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Skärgårdssmak

Kutsuin pienen seurueen meille viime lauantaina skoolaamaan perhetapahtumaamme. Sain idean tarjota shamppanjan kanssa lohileipiä Skärgårdssmak-tapaan. Helppo ja samalla ylellinen tarjottava. Tärkeintä on vain huolehtia, että graavikala ja saaristolaisleipä ovat über-tuoreita. 

Kuvassa olevat herkkupalat ovat aitoja Skärgårdssmak-luomuksia, jotka ikuistin taannoisilta venemessuilta. Tuolloin otimme leipien kyytipojaksi ahvenanmaalaista olutta. 


Skärgårdssmak on onnistunut saaristolaisbrändi, jonka tunnus on valkoinen aalto. Skärgårdssmak-kauppiaat, -käsityöläiset ja -ravintoloitsijat panostavat tuoreuteen, korkeatasoisuuteen ja paikallisuuteen. Toiminta-ajatuksena on hyvän saaristolaisen laadun ja osaamisen edelleen kehittäminen. Kohteita löytyy koko saaristoalueelta ja tiedot löytyvät helposti osoitteesta http://www.skargardssmak.com

maanantai 27. helmikuuta 2012

Uutta lukemistoa


Kävimme useampaankin otteeseen parisen viikkoa sitten Helsingissä olleilla venemessuilla, josta usean harrastajan mukaan veneilykausi lasketaan alkavaksi. Ensi kertaa ikinä kuljeskelin purjeveneosastolla miettien, että nyt en ole vain venetarvikkeiden ostaja, vaan kokonaisen veneen. No, fiilistelyn piikkiin siinä suhteessa meni tämäkin messu!

Mukaan tarttui kuitenkin mahtavaa lukemistoa. Itse ostin Tua Rannisen kirjan nimeltä Skärgårdsliv!. Palaan siihen luettuani sen perinpohjaisesti. Mieheni mukaan tarttui teos Ultima Thule - Pohjoiset löytöretket. Kirja on todella upea John Nurmisen säätiön ja WSOY:n toimitus. Uskomatonta, että tänä päivänä vielä julkaistaan tällaisia opuksia omalla äidinkielellämme. Se on harvinaista ja varsinainen kulttuuriteko kustantamoilta. Itse olen toistaiseksi perehtynyt tähän helmeen kuvakirjan ominaisuudessa, mutta se näyttää sisältävän uskomattomia kertomuksia maailman löytämisestä.