tiistai 3. tammikuuta 2012

Uusi blogi


Vuoden alku on aikaa, jolloin mieleni kääntyy mereen. Tämä onkin hyvä ajankohta aloittaa blogi, jonka pitämistä olen pitkään suunnitellut. Luvassa on monenmoisia kuvakulmia aihepiiriin: uuden veneen ja reittien suunnittelua, merimatkoja, tunnelmointia ja muistelua kotioloissa, merellisten ruokien laittoa, kaluston kunnossapitoa sekä asiaa Itämerestä ja merisäästä.

Ollakseen tammikuu meri on poikkeuksellisesti vielä auki. (Tosin siinä eivät ui nyt juuri muut kuin joutsenet.) Odotan, että rantaviivaa reunustava hento jääriite vahvistuisi ja meri jäätyisi tänäkin talvena.

Blogini kanssa samanaikaisesti aloitti Ilmatieteen laitoksen uusi jäätilanne-palvelu. Se löytyy osoitteesta ilmatieteenlaitos.fi/jaatilanne, ja tietoja päivitetään kerran viikossa tiistaisin. Ilmatieteen laitoksen merisää-sivuilla käynti on vesille lähtijän rutiini. Kevään edetessä veneilykuumeesta kärsivät voivat siis nyt seurata myös jäätilanteen kehittymistä. Jäiden lähtö on keväisten kunnostustöiden käynnistäjä, lähtölaukaus uuteen kauteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti