keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Suunnitelmia


Vuosi vaihtuu pian ja samoin lähestyy Mieli merelle -blogin 1-v päivä. Kaikille lukijoille samalla kiitos vierailusta blogissani!





Vuodenvaihde on parasta aikaa uusien suunnitelmien tekemiselle. Niinpä mekin suuntaamme mielemme jo kevääseen ja kesään pohtien milloin pojat aloittavat purjehduskautensa ja mahdollistuuko perhepurjehdus tulevana vuonna.

Kevään aikana suunnitelmissa on ainakin poikien Gardan regattamatka, jos toinenkin. Kyllä, tämä on mennyt ihan mahdottomaksi tämä poikien jollailu: nyt ollaan jo menossa kahdesti Gardalle ottamaan förskottia Suomen purjehduksiin. Aika fanaattiselta kuulostaa, mutta nuoremmalla on nyt niin kova into päällä uudessa seurassa, että katsotaan, josko tähän kaikkeen olisi mahdollisuus. Kivaa on ainakin se, etti tarvi harrastusta tuputtaa, mutta jos tosiaan kaksi reissua keväälle tulee, täytyy kyllä siinä tapauksessa perheen jo jokaantua eri keikoille. Viime vuonna olimme pääsiäisenä koko perhe yhtä matkaa.

Ja Kroatiaankin tekisi mieli kesällä! Vieläkään eivät ole viime kesän leppeät purjehdukset mielestäni haihtuneet. Syksyllä hankkimamme saaritila, eli Villa Idurin kunnostusinspiraatio ja -paniikki vain on priorisoitava. Mutta, jos purjehduskavereilta kysytään, niin kyllähän he kannustavat ottamaan lomaa moisesta raadannasta, eikö? Ja hyvältä kieltämättä pieni remonttiloma Kroatiassa kuulostaa minunkin korvissani! Pistetään suunnittelumyssyyn sekin.

Tässä muutama muistikuva viime kesältä päätöksentekoa vauhdittamaan:















lauantai 10. marraskuuta 2012

Muisti palailee pätkittäin

Matkalla merenneidoksi -blogin postaus Top 3:sta purheduskohteista muistuttikin minua siitä, että olin myös aloittanut suosikkieni listauksen. Aiemmin kirjoittelin jo Helsingholmenista ja Rödjanista. Minulla oli silloin jo mielessä se ykkönen, mutta näköjään olen unohtanut koko asian. Näitä kokemuksia on hauska jakaa itse ja myös lukea muiden suosikeista, kuten tuosta Merenneidon Svinöstä. Luulenpa että olemme käyneet sielläkin joskus... kiva paikka tosiaan!

No, oma ykkössuosikkini on Österskär. Valitettavasti en pystynyt nyt nopeasti löytämään yhtään sellaista kuvaa paikasta, jossa ei olisi ihmisiä, joten niille, jotka eivät ole käyneet Österskärissä, ulkonäkö jää arvoitukseksi.

Paikka on vienyt sydämeni täysin. Viime kesänä, jolloin emme päässeet Saaristomerelle purjehtimaan, tunsin jopa tuskaa siitä, että emme purjehtineet enää kalastaja-Ingmaria ja hänen vaimoaan Gundista tapaamaan. Olimme yli kymmenen kesää vakiovieraita, ja he oppivat tuntemaan meidät suurina faneinaan : ) . Pellavapäiset pojat, ja heidän kasvunsa seuraaminen taisi olla se, mikä heille ensi sijassa jäi meistä mieleen.

Österskär nimi juontuu siitä, että se on Turun saariston viimeinen saari ennen Ahvenanmaata, eli Ahvenanmaalta katsottuna se edustaa itäistä reunaa. Ingmar ja Gundis ovat Lemlandista, joten heilläkin siteet sinnepäin ovat kiinteämmät kuin Turun rannikolle.

Laituri on pieni, maksu on vapaaehtoinen, itätuulella matala ja kivikkoinen ranta ja reitti voivat olla jopa vaarallisia. Eli, vähän joutuu katsomaan, millä kelillä sinne aikoo. Ingmar kalastaa ja kutsuu itseään maailman parhaaksi fileoijaksi. Ja totta se on, fileointi käy häneltä käden käänteessä ja kun hetki sitten pyydetyt ja peratut ahvenfileet kiikuttaa siltä seisomalta veneen paistinpannulle, niin sitä tuoreempaa kalaa ei mistään saa. Yhkäkään tikkua ei ole hänen kaloistaan todellakaan koskaan löytynyt!

Kaikkein parhainta näiden ihmisten lisäksi Österskärissä on kuitenkin Ingmarin venevajaan rakentama, verkoilla ja vanhoilla pulloilla koristeltu sauna, josta voi pulahtaa suoraan mereen. Mieletön paikka: ei muita mukavuuksia, mutta tunnelmaa enemmän kuin monessa paikassa yhteensä.

Kun tänä syksynä teimme kauppaa omasta saaritilastamme, Ingmarin idyllinen paikka oli silloinkin ajatuksissani. Ehkä siellä käyminen antoi lisäsysäyksen tähänkin projektiin, sillä jotenkin näen tuon venevaja-idean silmissäni meilläkin toteutuvan, vaikka vaja nyt repsottaa ihan todella pahassa kunnossa. Niin hullulta kun se tuntuukin, heitä tulee vain vähän nyt ikävä, kun ei ehkä ihan lähivuosina päästä sinne.


sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Kausi loppuu - ja alkaa

Purjehduskausi on lopuillaan, vaan ei kaikilla. Jollapurjehtijoilla alkaa tässä vaiheessa vuoden kulkua uusi kausi. Minusta se on jotenkin niin kiva ja positiivinen ajatus. Kaikki talven aikana tehtävä harjoittelu tähtää kevääseen. Sama tunne on varmasti niillä, jotka osallistuvat erilaisille kursseille talven aikana.





























Tältä näytti pursiseuralla aamulla, kun tänään kävimme rannassa keräämässä vanhemman pojan optarin kotiin talviteloille, mutta myös siirtämässä e-jollan uudelle seuralle, jossa molemmat pojat aloittavat nyt uutta kautta. Ilmassa on paljon jännitystä ja odotusta, ohjelma on tehty koko seuraavalle vuodelle. Tällä viikolla pojilla alkoivat fysiikkatreenit ja säiden salliessa ensi viikonloppuna nuoremmalla on optarilla la-su leiri. Iltatreenit on jo lopetettu, koska tulee niin aikaisin pimeä, mutta mikä estää purjehtimasta aamuauringossa viikonloppuisin!

Ja sitä paitsi, koirakin uskaltautui vielä uimaan, joten ei tässä vielä mikään liian hyinen keli ole.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Rantaelämää Saltsjöbadenissa

Tukholman saaristossa, Saltsjöbadenissa, sijaitseva Kungliga Segelsällskap KSSS täyttyi viime viikonloppuna olympialuokista ja muutamasta muustakin purjehdusluokasta sekä yhteensä kaikkiaan kuutisen sadasta purjehtijasta. Olimme Olympiska Regattassa mukana tietysti optareissa, joissa poikani kisasi 104 muun purjehtijan kanssa. Kilpailukokemusta hänellä on kertynyt vasta tältä kaudelta ja nämä kauden päättävät Ruotsin kisat menivät parhaiten tähän asti: hän alkoi jo vähän hätyytellä fleetin puolivälin sijoja 60. sijallaan. Hänen osaltaan kisa oli myös nousujohteinen, joten siitä jäi tietysti kiva maku, että ensimmäisen päivän jälkeinen 74. sija parani sunnuntain suorituksilla niinkin paljon.  

Sää oli mahtava; sekä lauantaina että sunnuntaina oli aurinkoista ja tuuli pysytteli mukavasti 4-6 m/s:ssa. Siftailua oli aika paljon, mutta sekin on vain opittava hallitsemaan. Itse käväisin myös Tukholmassa hoitelemassa vähän työasioita, mutta muuten nautiskelin rannan tunnelmista. Asuimme edullisesti Vår Gård -nimisessä vaatimattomassa hotellimajoituksessa. Maisemat pelastavat paljon, joten muuta luksusta ei edes tarvita!

























tiistai 2. lokakuuta 2012

Optariuran päätös



Vanhempi poikani optariura on nyt sitten päätöksessä. Se tuli tiensä päähän täysin ennenaikaisesti, sillä iän puolesta hän olisi voinut vielä kaksi vuotta purjehtia ja opetella optareissa. Hän aloitti kuitenkin vuosi sitten käsittämättömän pituuskasvun ja näin ollen tämä viimeinen kesä meni hänen kokonsa vuoksi tavallaan jo hukkaan. Motivaatiokin laski kuin lehmän häntä, kun ei vaan 177 senttinen yksinkertaisesti mahdu siihen saippuakuppiin eikä jolla kulje painon takia. Myönnetään - itse en ole lähellekään tuota pituutta eikä tulisi mieleenikään lähteä optaripurjehdukselle. Toivotaan, että motivaatio purjehdukseen löytyy taas talven aikana ja keväällä sitten siirrytään toiseen luokkaan.

Yllä olevan minioptarin Max sai aikanaan palkinnoksi kadettisarjan SM-kisasta pronssimitalin kera.

Oma "optiurani"ei kuitenkaan vielä lopu, sillä nuorempi purjehtii nyt aivan innoissaan tässä luokassa ainakin seuraavat pari vuotta. Lähdemme hänen kanssaan tulevana viikonloppuna kisaamaan Ruotsin Saltsjöbadeniin. Toivottavasti tulee hyvät kelit, koska se on varsin ihana paikka optariäidinkin näkökulmasta. Ja kiva muutenkin päästä äiti-poika -matkalle.

Max (alla) hinauksessa kohti rantaa viimeisestä kisastaan. Ohi on!



keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Se on meidän!

Jätimme tarjouksen saaristolaistilasta, jota olemme viime viikkoina Tammisaaren saaristossa käyneet katsastamassa, ja josta olemme tehneet erinäisiä korjaus-, entisöinti- ja kululaskelmia alkusyksyn pitkinä iltoina. Vain vähän aikaa sitten saimme tietää, että tarjouksemme meni läpi ja tänään teimme lopulliset kaupat! Huh, tuntuu huikealta. Jo yli kymmenen vuotta sitten, kun purjehdimme ekalla purjeveneellämme, aloimme puhua omasta "purjehdustukikohdasta". Kaikkea ei voi saada, ja nyt, kun ei ole venettä, saimme tämän. Saaristolainen kalastajatila tuntuu pieneltä helmeltä, vaikka sieltä täältä vähän repsottaakin, eli hommaa sen parissa riittää. Ehkä joskus meillä on vielä se purkkarikin, jonka ankkuroida lahdelle, joka on suojaisa kaikilla mahdollisilla tuulilla. Uskomaton paikka. Kaikki purjehduskaverimme ovat jo ilolla toivottaneet tämän tukikohdan tervetulleeksi pysähdyskohdaksi matkalla pääkaupunkiseudulta kohti länttä. 

Suurin kimmoke tarttua tähän juuri nyt oli meillä kuitenkin se tosiasia, että pojat harrastavat kilpajollailua nyt seuraavat 4-5 vuotta niin aktiivisesti, että suurin osa matkapurjehdusajasta menee joka tapauksessa kesäaikana tähän toimintaan. Sen haluamme ehdottomasti lapsillemme tarjota. Miksi hankkia venettä laituriin seisomaan, kysyimme itseltämme. 

Tämän kaltaisen saaristopaikan hankinnassa meillä ideana on siis se, että työrytmiä - kevät- ja syyskautta - saa katkaistua sillä, että on oma viikonloppupaikka, jossa voi nauttia luonnosta, merestä ja kalastuksesta ulkosaaristossa. Koiran kanssa olemme joka tapauksessa luuhanneet pitkin rannikkoalueiden metsiä viime vuodet tällä mentaliteetilla. Miten ihana ajatus nyt onkaan se, että voi lähteä omille maille rämpimään. 

Mutta toisaalta, JOS lähivuosina kuitenkin meille tulee mahdollisuus veneen hankintaan, tämä projekti ei meidän mielessä silti kilpaile kesämökkiajatuksella purjehduksen kanssa. Lähdimme saaritilaan siis "purjehdustukikohta" -ajatuksella. Jos meillä jonain päivänä on matkavene, sillä matkataan kesäkaudet ja saaristotila saa odottaa purjehtijaansa. Aivan ihana kommentti muuten eräältä ystävältämme tulikin onnittelujen kera: "kyllä purjehtijakin satamansa tarvitsee". Juuri näin se on.  Tänään olemme kohottaneet lasit punaviiniä kaupan kunniaksi ja ihmetelleet elämän suuria käänteitä. Tämä projekti tietää meille paljon puuhastelua ja ensimmäistä kertaa aitoa saaristolaista elämää oman maan kupeessa. 

lauantai 15. syyskuuta 2012

Hyviä uutisia mereltä

Aamukahvia hörppiessä tuli hyvä mieli, kun päivän lehdessä kerrottiin kerrankin hyviä uutisia Itämeren tilasta. Se onkin juuri nyt erityisesti puhututtanut meitä perhepiirissä, koska olemme kiikaroineet oman  saaristotilan perään Tammisaaren saaristosta. Yksi oleellinen keskustelun aihe siihen liittyen on ollut, viitsiikö hankkia saaristosta pysyvää paikkaa, jos rehevöityminen ja happikato kerran pilaavat sitä koko ajan. No, näin ei ilmeisesti nyt ole, vaan Itämeren tilanne Suomen aluevesillä ja erityisesti ulkosaaristossa on parantunut vuosi vuodelta. Wuhuu! Muistan hyvin nuo pahimmat leväkesät 2004-2005. Muut kuin veneilijät eivät ehkä tiedäkään niitä kamalia, laajoille merialueille ulottuneita puurolevälauttoja, jotka pahimmillaan saivat aivan epätoivoiseksi. Silloin mietimme jo, ettei heinäkuussa kannata edes enää purjehtia ja totta puhuen suuntasimmekin juuri siksi Baltiaan parina vuonna, kun Suomen saaristomeri oli pahimmillaan.

Kun tarkastelen tämän päivän HS:ssa olevaa tilastoa eri kesien tilanteesta, huokaisen helpotuksesta siksikin, että levämäärät eivät onneksi korreloi lämpimän sään kanssa. Nyt uutisoitu koheneminen ei siis ole vain tämän kesän viileiden säiden ansiota vaan pidempiaikaista kehitystä. Vaikka viime- ja edelliskesänä oli huippuhellettä, pysyivät levät aisoissa pahimpiin vuosiin verrattuna.

Olen viime aikoina lueskellut iltaisin viime kevättalvella venemessuilta hankkimaani Skärgårdsliv-kirjaa (taisin postata siitä blogissakin jotain pintapuolisesti), joka kertoo läntisen Uudenmaan saariston nykytilasta ja historiasta sekä Tammisaaren saariston kansallispuistosta. Tämän päivän aiheeseen liittyen löysin myös meritutkijoiden blogin ja kirjoituksen, jossa he havainnoivat samaisella alueella tämän kesän meren kuntoa. Syyskuun alussa tehty postaus on samansuuntainen päivän lehtiuutisoinnin kanssa.

http://yhteiso.luontoon.fi/blogit/aallonharjalta-pohjamutiin/

Vielä ei pidä silti hurrata, tehtävää riittää, mutta alla olevan näkymän eteen kannattaa vähän puurtaakin. Millä saataisiin se varsinainen ongelma, maatalouspäästöt, alas?

Tässä tänä kesänä ottamassani kuvassa ei levää onneksi näy!


perjantai 14. syyskuuta 2012

Viimeisiä viedään

Tokavikat kauden optarikisat käydään huomenna, ja meillä nuorimmainen osallistuu niihin. Vanhempi lepäilee vielä viime viikkojen raskaiden joukkuekisatreenien ja SM:ien jäljiltä. Ulos kun katsoo, huomaa syksyn saapuneen, joten kelit alkavat taas koetella pieniä purjehtijoita. Tämän illan treenit peruttiin 14 m/s:n tuulen vuoksi, mutta onneksi huomenna pidettävät luokkamestaruuskisat ovat Tuusulanjärvellä. Ehkä siellä ei pääse ihan niin kovaa puuskaa nousemaan. Reipasta tuulta lupaa kuitenkin tuo alla oleva sääkartta: huomisaamuna klo 9.00 luvassa tällaista keliä. Taidanpa kaivaa pojalle kuivapuvun mukaan. 


lauantai 8. syyskuuta 2012

Sinistä sisustusta

Minut kohtaa aina sisustushalu, kun kesä alkaa olla ohi ja ilmat viilenevät: ihan joka vuosi sama juttu! Jäin tänään kotiin, kun puoli perhettä lähti optareiden joukkueSM-kisoihin. Kerrankin on aikaa vain lepäillä yksin kotona raskaan työviikon jälkeen ja keskittyä johonkin niinkin turhaan kuin sisustustekstiileihin, heh. Olen itse asiassa kuluneen viikon myöhäisinä iltoina surffaillut tiuhaan saaristo- ja countryhenkisillä sisustussaiteilla ja tänään mielihalu tilata jotain otti lopullisen vallan.

Sisustusinspiraatiotani on värittänyt tänä syksynä myös tuo saaristolaistila, jota kävimme katsomassa pari viikkoa sitten, ja jota edelleen pähkimme. Korjaussuunnitelmia ja -laskelmia, paperilappusia ja lippusia pyörii pöydillä... Jos sen hankintaan päädymme, nämä houkuttelevat siniset tekstiilit, jotka tänään tilasin Nordic Country Living -tyyliseltä saitilta, vien sinne. Saaren punaiseen mökkimiljööseen ne paremmin sopisivatkin kuin meille kotiin, joka on tyyliltään eleettömämpi ja modernimpi. Kotimme on oikeastaan säästynyt kaikenlaiselta meriaiheiselta intoilulta. Saas nähdä, joudunko tinkimään tästä vai löytyykö näille ostoksille parempi koti.






Nämä tekstiilit tilasin ja kuvat kaappasin osoitteesta:

www.countrybymail.fi/


lauantai 1. syyskuuta 2012

Media heräsi - ja minä sen mukana

Kappas, huomasin tänäaamuna, että mediakin päätti lopulta kunnostautua ja uutisoida Suomessa elokuussa järjestetyistä avomeripurjehduksen MM-kisoista. Vaisua on ollut sillä rintamalla. "No, jo oli aikakin", voisin tuhahtaa, mutta en oikein kehtaa, kun en itsekään ole raportoinut blogissani erästä aika jännää saavutusta.

Mieheni osallistui kisaan italialaismiehistön suomalaistäydennyksenä. Kyseinen IS-niminen (Airis) GP 42 -purjevene sijoittui ykkösluokassa pronssille. Italialainen huippuvene ja ammattilaismiehistö avittivat luonnollisesti asiaa, mutta tämähän on joukkuelaji, ja jokaisen miehistön mitali sama: näin ollen hänestä leivottiin mitalisti arvokisassa. Aika hauska juttu. Kultaa voitti italialainen Enfant Terrible team ja hopeaa vei NJK:n suomalaistiimi Blixt Pro Sailing. Hyvä Suomi!

Nyt mitali killuu seinällämme - olkoon siinä vähän aikaa, koska kaunis se on himmeinkin mitali. SM-kilparadoilta hänellä on ollut muutaman vuoden verran taukoa, joten pientä vitsiäkin on ehditty tuttujen kesken heittää tästä US-KO-MAT-TO-MAS-TA comebackista suoraan arvokisamitaleille vielä kovemmassa skabassa.

Tunnen kyllä pienen piston sydämessäni, etten ole blogiini muistanut tätä saavutusta tallentaa, mutta parempi myöhään. No niin, nyt sohvalle TV2:n ääreen, kooste alkaa ihan tuota pikaa klo 15.15.


Mikon mitali


maanantai 27. elokuuta 2012

Oma maa mansikka?


Teimme viikonloppuna veneretken Tammisaaren saaristoon määränpäänämme eräs saaristolaistila, jonka halusimme koluta. Autenttinen saaristolaistila on myynnissä. Se oli päässyt metsittymään käyttämättömänä ja rakennukset kaipaisivat paljon maalia ja muuta kunnostusta. Huolimatta sen kunnosta paikka sykähdytti meitä. Olemme purjehdusten ohella haaveilleet usein omasta kesäpaikasta, joka voisi toimia veneilytukikohtana ja sen lisäksi viikonloppujen viettopaikkana veneilykauden ulkopuolella keväisin ja syksyisin. 

Aloin jo nähdä itseni niittämässä niittyä ja raivaamassa puita rakennusten reunoilta, jotta kokonaisuus hahmottuisi paremmin. Ja näin itseni penkomassa vanhaa tavaraa keskellä saaristolaisidyllä - voi sitä tavaran määrää. Verkkoja ja muita kalastustarvikkeita oli vajoissa pilvin pimein, perämoottoreita, soutuveneitä, työkaluja, taidolla käsin tehtyjä vateja ja talossa vanhoja kalusteita viime vuosituhannen alkupuolelta. Kaikki näytti siltä, että joku on lähtenyt paikalta äkkiseltään monta vuotta sitten ja tavarat ovat jääneet sille mallilleen. Hieman surullistakin siis siinä mielessä. 

Tämä ihanuus sijaitsee suojaisella laguunilla eikä ikinä uskoisi, että sen suuaukon takaa mailin, parin päästä aukeaa jo ulkosaaristo. Jussaröstä puolestaan alkaa jo avomeri. Varsinainen unelmapurjehdustukikohta siis...  Koirakin "osti" ajatuksen tällaisesta omasta saaripaikasta - se läähätti pitkin pihapiirin takana olevaa metsää kuumana päivänä kieli pitkällä. 




























maanantai 20. elokuuta 2012

Gourmet à la Pargas

Ystäväni rakensi vastikään perheineen omakotitalon merelliseen miljööseen Paraisille, jonne matkasin viikonloppuna naisten kutsuille. Sisääntuloväylällä mainostetaan kuntaa Bo vid havet! -kyltein ja tietä reunustaa valkoiseksi kalkitut luonnonkivikummelit - hauska yksityiskohta. Joskus aiemmin Parainenkin tuntui vielä ihan mökki- ja veneilykunnalta, mutta perheet, jotka arvostavat merellistä miljöötä, ovat ilmeisen hyvin löytäneet tämän pienen kunnan asuinalueet ja todenneet sen varsin oivaksi asuinpaikaksi. Mikäs siinä, ainakin ystäväni koti näytti valmiina aivan ihanalta, raikkaalta ja rauhalliselta ympäristöä myöden.   

Ystäväni on sulokkaan sisustussilmänsä lisäksi ollut aina varsinainen gourmet-kokki, joten osasin odottaa jotain järisyttävää tällä rintamalla. Hän oli kuin olikin loihtinut aivan käsittämättömät repertuaarit kaikenlaisia herkkuja. Ja kaikki oli katettu yltäkylläisen kauniisti - täysin talon sisustukseen sopivasti.

En varmaankaan muista - tai osaa - nimetä kaikkia tarjottuja herkkuja, mutta ruokailuhetkemme avasi gaspacho. Se tarjoiltiin cashew-pähkinärouheen, varsisellerin ja leipäkrutonkien kera. Lisäksi tarjolla oli lehtitaikinaan tehtyjä pikkupizzetteja, uunituoretta leipää, erilaisia salaatteja ja juustoja, prosciuttoleipiä jne jne. Itse tehty aasialainen seesaminsiemenleipä hapanimeläkastikkeella oli minulle täysin uusi ihastus. Ja jälkiruoka kruunasi kaiken - suklaamoussea suklaarouheella. Nam. Jos joskus tarvitsen cateraajaa, tiedän kyllä, kenet kutsua paikalle!  















maanantai 6. elokuuta 2012

Kisatunteet pinnassa
















Viikonloppuna käytiin junioreiden OptiSM-kisat reilun sadan purjehtijan kesken. Kisat voitti Pietari Airakorpi, 14 v. HSK:lta. Rankka kolmen päivän puserrus on takana niin purjehtijoilla kuin itsellänikin vastattuani meidän ribillä useamman lapsen hinauksista ja ruokahuollosta vesillä aina starttien välillä. Omat purjehtijani (ja varmaan kaikki muutkin!) ehtivät kolmipäiväisten kisojen aikana kokea niin onnistumisia kuin tuskaisia harmituksiakin. En kylläkään odottanut, että kelit aiheuttaisivat niin suuria haasteita. Miten ne säät aina pääsevätkin yllättämään purjehtijan? Eikö sitä ikinä opi, että se kuuluu lajiin?!

Ensimmäisenä päivänä perjantaina tuuli oli todella heikkoa ja lakkasikin välillä kokonaan. Kun se tapahtuu kesken ratakisan niinkuin nyt, se pistää koko pelin helposti sekaisin ja monet jäävät myös ilman sijoitusta, kun eivät ehdi aikarajan puitteissa maaliin vaan jäävät lillumaan radalle. Kisa-alueelle Kytön selälle oli muodostunut plägästä huolimatta melkoista maininkia, varmaankin edellisten päivien tuulista. Pienelle optimistijollalle tämä yhdistelmä on tappava. Päivän viimeinen, kolmas, lähtö lopulta keskeytettiin tuulen loppuessa kokonaan, mutta valitettavasti nuorimmaiseni oli tässä lähdössä saanut blag flagin (varaslähtö), jolloin hän ei saanut purjehtia lainkaan seuraavan päivän ensimmäistä lähtöä, jolloin keskeytetty lähtö uusittiin. Se vasta syö purjehtijaa, kun päivä alkaa näin. Lisäksi tilanne kääntyi lauantaina edelleen päälaelleen, kun tuuli yltyi ennen toista starttia hyvin navakaksi, arvioni mukaan noin 11 metriin sekunnissa. Kisan pienimmille se tuotti jo suunnattomia vaikeuksia veneen hallinnassa, ja kahden päivän epäonnisten tulosten valossa näytti jo siltä, ettei meidän kuopus pääse lainkaan kisaan käsiksi. Monet muutkin keskeyttivät siltä erää.

Sunnuntaiaamuna oli mieli valmiiksi matalalla,  mutta onneksi tuuli pysytteli viimeisen päivän 7-9 m/s paikkeilla, ja poikani pääsi tekemään kolme omassa tasossaan hyvää lähtöä. Erityisesti starttityöskentely oli hienoa, joten kaiken kaikkiaan olimme valmentajan kanssa iloisia, että tämä yksi keskeinen kilpapurjehduksen osa-alue löytyi juuri nyt.

Vanhempi poikani pääsi tavoitteeseensa parantaessaan omaa viimevuotista suoritustaan noin 20 sijalla, joten hän kynti tasaisesti kaikki lähdöt läpi ja myös mieli tasaisempana. Näin minäkin pääsin vähän helpommalla!

Omaan suoritukseeni olen myös tyytyväinen: ei tullut törmäiltyä ribin kipparina muita huoltovenekuntia silloinkaan, kun metrinen aalto ja puuskainen tuuli valutti venettä ja siinä starttien välissä kiinni olevaa viittä jollaa purjehtijoineen. Tässäkin roolissa onneksi kehittyy. Olin kylläkin suurimman osan ajasta niin työntäyteinen, etten ehtinyt juuri harjoittaa fiiliskuvausta. Jostain sentään pitää karsia!
























Isojen kisojen, MM offshoren, puolella koettiin jo sunnuntaina, päivää ennen kisojen alkamista, äärimmäistä dramatiikkaa Salona-miehistön keskuudessa. Vene ja mieheni Mikko sen mukana, oli treenaamassa kisa-alueella, kunnes ajoivat 10 solmun vauhdilla spinnu ylhäällä veneen kiville. Hän oli siihen mennessä kolmesti varoittanut kroaattikipparia "Sokea tonttu" -lempinimellä kulkevasta kivestä, ja olihan kipparilla plotterikin apunaan, mutta ei kai silti ollut tajunnut, millaisille vesille oli tullut purjehtimaan. Mieheni huusi viimeisen varoituksensa vielä ihan viime hetkellä, ja sitten rysähti. Kippari oli arvioinut etäisyyden väärin, kun myöhemmin ilmeni, että hän oli katsonut muiden veneiden menneen samasta kohdasta. Huonoa tuuriakin oli mukana, mutta käsittämätöntä on sekin, että kisa-alueella on tuollainen pommi. Onneksi kukaan ei loukkaantunut pahemmin. Ruhjeita tuli ja Salonan kisat loppuivat surullisesti siihen. 

Mikko sai uuden tarjouksen kävellessään laiturilta kohti rantaan: hänen kisansa alkoivat tänään GP 42 italialaismiehistön jatkeena ensimmäisellä avomeriosuudella.  


maanantai 30. heinäkuuta 2012

Arvokisoja pukkaa

Sitä nousee oikein kisajännitys pintaan, kun yhtäkkiä joka tasolla ja taholla valmistaudutaan purjehduksen arvokisoihin. Samaan aikaan kun perheeni miehet valmistautuvat tykönään, Suomen edustava purjehdusmaajoukkue vetelee ensi lähtöjään Olympialaisissa. En ole mikään suuri penkkiurheilun ystävä, mutta tänään tuli YLE Fem -kanavalta kerrankin purjehdusta ja vieläpä näytettiin kotiseuramme EPS:in oman pojan, Tapio Nirkon 4. startti Finn-jollalla. Nirkko teki huiman loppukirin sijalta 13 sijalle 8 ja sitten lähetys siirtyi muihin lajeihin. Tämän enempää meille purjehduksen ystäville ei TV:n välityksellä lajia väläytetty. Ehkä illan koosteissa saadaan nähdä vielä jotain Multalan sijoittumisesta (kaksi starttia, sijat 4 ja 6).

Tästä osoitteesta löytyy Olympialaisten purjehdusosio, ja esimerkiksi kaikkien luokkien starttitulokset:

http://www.sailing.org/olympics/london2012/home.php

Kuvassa Suomen purjehdusjoukkue: kuvassa ylimpänä vähän yli parikymppinen (ja taatusti porukan suurin) Tapio Nirkko, ja hänen alapuolellaan tiimille tärkeä parrakas, tumma henkilö, sääanalyytikko! Joukkueen säätietojen toimittamisesta vastaa Foreca, mutta analyytikko tulkitsee useita eri lähteitä ja tekee yhteenvetoja valmentajille päivän mittaan.
























Nirkko tekee töitä startissa (kuvan oikeassa reunassa). Kuva on imuroitu yllä mainitulta viralliselta kisasivustolta.




























Perhepiirissä jännitämme kahta tulevaa kisaa, johon meidän miehet osallistuvat: pojat Opti SM-kisoihin, jotka käydään viikonloppuna Suvisaaristossa ja mieheni ORC Offshore MM-kisoihin Helsingissä 6.8. alkaen. Hän sai alkukesästä kutsun Salona 38-miehistöön toisena suomalaispurjehtijana, mikä on hieno mahdollisuus kiillottaa yksi hankittu avomeripurjehduksen SM-kulta isompaan mitaliin, heh. Kippari ja 5 muuta miehistön jäsentä tulevat Kroatiasta ja tuon puoliammattilaisen tiimin tänne kustantaa Salona. Vene on normaalisti Jani Lehden kipparoima, mutta hän sen sijaan kisaa MM-kisat oman miehistönsä kanssa heidän toisella veneellään, Grand Soleil 42 Audi Teamilla.

Itse joudun palailemaan töihin tuolla elokuun viikolla, joten en ehkä pääse edes katsomaan lähtöjä vesille. Mutta olen hengessä mukana ja mitä tulee näihin pienempiin purjehtijoihin, katson roolini erittäin keskeiseksi henkisen valmennuksen saralla ja huoltojoukoissa : ) Viikonlopun Optikisoista tulee varmasti hauskat. Nuorempi osallistuu nyt ensimmäistä kertaa varsinaiseen junioriluokan SM-kisaan ja vanhempi toistamiseen. Hänellä tavoitteet ovat oman aiemman sijoituksen parantamisessa, eivät aivan kärkikahinoissa. Nuorempi on kunnianhimossaan ja voitontahdossaan niin vahva, että jos tulee tappioita, roolini taitaa korostua entisestään...

Mieheni puuhaa tälläkin hetkellä Salonan säätöjen parissa, mutta eilen ehdimme huoltaa jollat kisakuntoon: pesua, pienten naarmujen paikkausta ja hiontaa. Tällä viikolla pojille vielä viimeiset treenit päälle ja toivottavasti pojat ovat itse yhtä hyvässä kisakunnossa kuin jollat!

Ainiin, ja kummipoikani saapui viime yönä Pärnusta E-jollien junioreiden PM-kisoista. Hän sijoittui fleetin puoliväliin, mikä oli hieno suoritus vastikään optarista Europeen siirtyneelle. Olen ylpeä kummitäti!











































Ostimme tämän E-jollan alkukesällä. Kukaan ei meillä vielä purjehdi sillä (sitä ei ole vakuutettu eikä rekisteröity), mutta näitä on vaikea saada, joten kun hyvä yksilö oli myynnissä, hankimme sen vanhemmalle pojalle tavallaan varastoon. Se sai myös kokovartalopesun osakseen.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Mietteitä ja faktoja Kroatian purjehduksesta

Nyt on pyykätty kotioloissa viikon päivät ja orientoiduttu Suomen vaihtelevaan kesäsäähän. Yli 15 lämpöasteen tiputus oli suorastaan ärsyttävää ja sai jo miettimään, mikä ihme saa meidät ihmiset asumaan näillä leveysasteilla! Mut nyt mieltäkin lämmittää pari paivää sitten alkanut kunnon kesäsää.

Lomapäiviä on vielä jäljellä, joten arkisten askareiden ohessa olemme ehtineet intoilla ja puida kokemuksiamme Kroatian purjehduksesta. Matka jätti meihin jälkensä. Jopa siinä määrin, että se taisi sekoittaa hieman pakkaa jo mielestämme kiveen hakattujen tulevaisuuden suunnitelmien osalta: ostammeko ulkomailta veneen ja tuomme sen samantien Suomeen vai pitäisikö alkaa suunnitella veneen säilyttämistä jossain Välimerellä tai juuri Adrianmerellä, esim. Kroatiassa tai Sloveniassa? Matkasta jäi kipinä.

Lisämuuttujan pohdintoihimme tuo huomio, että kroaatit itse ovat vesillään liikkeellä vuokraveneillä. Se, mitä olen kuullut veneiden talvisäilytysten ja laituripaikkojen kovista hinnoista etelässä, selittää vuokrausintoa. Summa summarum: oman veneen säilömisen hinnalla vuokraa veneen jo 2-4 viikoksi kesässä (veneestä riippuen) ja säästyy omaan kalustoon liittyvältä vaivalta ja huolelta. Jos siis olemme kiinnostuneita koluamaan Adrianmeren rannikkoa tulevaisuudessa vielä perusteellisemmin, lienee vuokraus järkevin vaihtoehto. Joten onko veneen hankinta silloin järkevää laisinkaan? Dilemma on käsillä, koska oma vene on oma vene, jonka voi varustaa juuri omien tarpeiden mukaan saadakseen itse asiasta, purjehduksesta, kaiken irti. Vuokraveneellä taas mennään toisenlaisella asenteella... Täytyy kai antaa tuntojen tasaantua ja kuulostella mielihaluja syksymmällä.

Kroatian purjehduksessa viehätti monikin asia. Ensinnäkin saaristo on runsasta, eli kohteita riittää pilvin pimein jo viikon reitityksille, saati pidemmälle matkalle. Koluttavana olisi luonnollisesti myös koko rannikko. Toiseksi, vesi on kaunista, kirkasta, lämmintä, turkoosia, ihanaa! Kolmanneksi ruoka, erityisesti tuoreet kalat, ovat taivaallisia ja hintataso on hieman edullisempi kuin meillä. Tämä aspekti saattaa tosin muuttua, jos ja kun Kroatia liittyy EU:hun. Neljänneksi, kylät ovat idyllisiä - toiset pysähtyneen syrjäisiä, toiset vilkkaita luksuskohteita. Juuri nyt tuntuu, että voisin jatkaa listaa loputtomiin.

Merisiiliyhdyskunta:






















Itse purjehdusta ajatellen kokosin muistiinpanoistani listan asioista, joita itse yritin omaksua nopeassa tahdissa, ja joiden tietäminen helpottaa purjehduselämää Kroatian saaristossa. Samat asiat pätevät muuallakin Välimerellä:



1. Reaaliaikaiset ja aluekohtaiset säätiedot löytyvät parhaalta saitilta: www.windguru.cz. Palvelu on tsekkiläinen, mutta erittäin kattava, eli Suomenkin tarkan merisään saa täältä. Käykääpähän siis katsomassa. Windguru PRO on maksullinen, mutta vuosimaksu on vaivaiset 20 €! Ilmaisversiokin on, mutta hieman epätäydellisemmin palveluin.

2. Vuokravenettä valitessa on syytä varmistaa etukäteen, että veneessä on langaton wi-fi (säätietojen saanti ja blogin päivitys : D )

3. Osa isojenkin satamien vierasvenelaitureista on pieniä (esim. suosittu lomakohde Hvar) ja paikkoja on vähän. Pieni kumivene ja perämoottori ovat välttämättömiä lisävarusteita sesonkiaikaan, jolloin voi yöpyä keula-ankkurissa. Vene on siis varusteltava ennakkotilauksessa hyvin.

4. Suurin osa laitureista tarjoaa moorings-kiinnityksen, eli laituriin tullaan perä edellä, noukitaan laiturissa kiinni oleva kiinnitysköysi puoshaalla ja viedään köysi kiinni veneen keulaknaapiin.

5. Satamamaksuihin pitää osata budjetoida riittävästi. Yöpymismaksut ovat yllättävän hintavia monissa paikoissa ja hintataso vaihtelee muutamasta kympistä jopa yli sataan euroon. Tästä syystä myös keula-ankkuroituminen on suositeltava vaihtoehto. Keulakiinnittäytymistä varten olevat poijut ovat myös maksullisia, mutta luonnollisesti edullisempia kuin laituripaikat.

6. Luottokortti ei käy juuri missään, eli maksuvälineenä toimii vain käteinen. Pankkiautomaatteja löytyy kyllä pienistäkin kylistä.

7. Vuokraus Välimerellä edellyttää kansainvälista huviveneen kipparoinnin lupakirjaa, jonka Suomessa myöntää Trafi. Aiomme hankkia tämän pikimmiten! Tällä reissulla seurueessamme oli onneksi lupakirjan omaava henkilö. Hakemukseen tarvitaan:

- kopio voimassa olevasta ajokortista
- kopio rannikkolaivurin todistuksesta tai muu todistus vastaavasta navigoinnin teoriatason osaamisesta (Trafi järjestää kokeita)
- todistus riittävästä käytännön veneilytaidosta

8. Yleisimmät tuulet, jotka Adrianmerellä puhaltavat on nimetty Buraksi (englanniksi Bora) ja Jugoksi (naapurimaissa voidaan sanoa myös Juga). Burasta olenkin jo kirjoittanut - se on häijy pohjoisen puoleinen noin nelipäiväinen tuuli, mutta näin kesäaikaan purjehtijoiden toivoma friski puhallus! Syysmyrskyissä se voi kuitenkin puhaltaa 240 km:n tuntivauhdilla. YouTube pursuaa Bora-hakusanalla ikävän näköisiä myrskyotoksia, jos jotakuta kiinnostaa katsoa. Jugo puolestaan on etelänpuoleinen tuuli, joka lähtee Saharasta ja on Sirocco-tuulen Adrianmeren jatke.


perjantai 20. heinäkuuta 2012

Viimeistä viedään

Heräilimme Rogacin pysähtyneessä satamassa ja nautimme juuri myöhäisen aamiaisen. Tänään on viimeinen varsinainen purjehduspäivämme, mutta kuinkakohan mahtaa purjehdusten käydä. Buran laannuttua pari päivää sitten on ollut varsin kevyitä tuulia ja sitä on tällekin päivälle luvassa: 4-8 solmua etelän puolelta. Samalla kuuma ilmakin on vaihtunut taas hiostavaan. No en valita siitä! Matkaa meillä on tänään alle 20 mailia Despoinan kotisatamaan Castellaan Splitin vieressä.



Isoisä ja poika naapuriveneestä Rogacin satamassa.

Venekuntamme miehet roudaavat paraikaa kanisterilla löpöä tankkiin, joka pitää olla täynnä venettä luovutettaessa. Muuten hiljaisen sataman aamupäivän on vilkastuttanut hillitön bensatankkien täyttöhärdelli. Monella on huomenna veneen jättöpäivä kuten meillä ja kaikki hyödyntävät paikan huoltoasemapalveluita. Lahdella on tälläkin hetkellä 7 purjevenettä bensalaiturijonossa. Katsoimme parhaaksi roudata kanisterilla sen jälkeen, kun kaksi jättimotaria 5000 litran tankkeineen (!) parkkeerasi tankkaamaan.


torstai 19. heinäkuuta 2012

Visuaalista nautintoa



Tuuli nousi eilen vasta iltapäivällä, mutta sitten puhalsikin taas ihan mukavasti. Olimme valinneet seuraavan kohteemme lähietäisyydeltä, koska käytettävissä oleva aika oli vähäisempi. Seurueessamme oli entuudestaan tieto hienosta Sv Klementen saaren Palmezanan lahdesta, jonka kruunaa erittäin kauniisti tehty Zori-ravintola ( http://zori.hr/ ). Varasimme pöydän etukäteen, mikä oli viisasta. Jo saapuessamme lahti oli täynnä keula-ankkuroitujia, ja hetken aikaa jouduimme säätämään hyvää ankkuripaikkaa. Pojat sukeltelivat tarkistamassa, miten ankkuri kiinnittyi, koska se ei jostain syystä aivan täydellisesti kaivautunut hiekkaan. Jonkin ajan kuluttua puuskat laantuivat ja ankkurin luisuminen taisi loppua ja asetuimme paikoillemme - kaiketi kettingin varassa. Mutta aamuksi olisi luvassa kevyttä tuulta, joten olimme tyytyväisiä paikkaamme ja siirsimme ajatuksemme ilta-ateriaan.


Hyvän purjehduspäivän kruunaa aina hyvä ateria. Ruokakaan ei ollut suinkaan huonoimmasta päästä, mutta hyvän illallisemme rakensi ensi sijassa itse miljöö. Näköala ravintolan terassilta, palmujen alta avautui suoraan poukamaan keula-ankkuroituneisiin purjeveneisiin. Muutenkin ravintola oli sisustettu pienin yksityiskohdin taidolla ja tyylillä. Se myös miellyttää, että täällä saa joka ravintolasta paikallisen ruuan lisäksi paikallisesti tuotettua viiniä. Maistoimme Sv Klemente-saaren omasta tuotannosta sekä valko- että punaviiniä, ja ruokien päälle otin vielä portviinin tyyppistä jälkiruokaviiniä.